Yhteisopettajuusmalli, jossa kaksi opettajaa yhdistää osaamisensa ja sekä suunnittelee, opettaa että arvioi yhdessä on yhä enemmän yleistyvä opettamisen malli. Yhteisopettaa voi niin erityisopettaja ja aineenopettaja kuin vaikka kaksi luokanopettajaa – yhdistelmien muotoja voi olla lukuisia. Mutta mistä aloittaa ja mitä tulisi miettiä ennakkoon vai voiko yhteisopetusta tehdä tuosta vaan?
Näihin ja muihin yhteisopetusta pohtiviin kysymyksiin pyrimme saamaan vastausta järjestämässämme Helsingin yliopiston erityispedagogiikan Yhteisopetus-seminaarissa. Osana Ope osaa –hanketta, tänä lukuvuotena Viikin normaalikoulun opetusharjoittelussa tehty yhteisopettajuuskokeilu innoitti meidät järjestämään samasta aiheesta seminaarin, joka oli suunnattu niin opiskelijoille kuin kentän opettajille. Kentällä oleva tarve ja kiinnostus aihetta käsittelevään seminaariin yllätti meidät täysin – seminaari tuli täyteen parissa päivässä. Joten tiistaina 15.5., aamusta asti helteisenä kesäpäivänä, Athenan sali täyttyi äärimmilleen osallistujista. Tuoleja haettiin viereisistä tiloista, jotta kaikki saivat istumapaikan, mutta hyvän yhteishengen avulla kaikki mahtuivat!
Seminaarin ohjelmassa keskeistä oli sekä yhteisopettajuudesta tehdyt tutkimukset että yhteisopettajuuden onnistumisen kannalta olennaiset vuorovaikutustaidot. Tutkimusnäkökulmasta seminaarissa puhuivat professori Marjatta Takala Oulun (OY) sekä tutkijatohtori Anna Rytivaara (JYU). Vuorovaikutustaitojen harjoittamisessa saimme oppia vuorovaikutusmuotoilija Simo Routarinteeltä, joka johdatteli ajatuksemme pitkin päivää kommunikoinnin merkitykseen ja käytännön tilanteiden konkretiaan improharjoitusten avulla. Myös iltapäivän työpajoista kaksi liittyi teemaltaan kommunikointiin, eli tutkijatohtori Juho Honkasillan pitämä Rakentava vuorovaikutus -työpaja sekä erityisluokanopettaja Mervi Saikkosen ja Marjatta Takalan vetämä Tukiviittomat-työpaja. Kolmannessa työpajassa erityisopettajat, Peter von Bonsdorff, Riitta Hosio ja Heidi Mattila, jakoivat kokemuksiaan yhteisopettajuudesta osana Viikin normaalikoulun opetusharjoittelua.
Tässä blogikirjoituksessa käsitellään lyhyesti Marjatta Takalan ja Anna Rytivaaran esitysten sisältöjä ja pyritään tiivistämään yhteisopetukselle olennaisia näkökulmia ja edellytykisä kaikille siitä kiinnostuneille ja sen aloittamista suunnitteleville.
Yksi työväline muiden joukossa
Professori Takalan mukaan yhteisopettajuus ei ole kuitenkaan mikään ainut oikea opettamisen malli, vaan enemmänkin yksi työväline lisää opettajien työkalupakkiin. Hallamaan 2017, käsite ”monenkeskeinen vuorovaikutus” kuvaa yhteisopettajuutta hyvin. Yhteisopetuksen onnistuminen edellyttääkin paljon työtä niin yksilöltä kuin yhteistyötä tekevältä työparilta tai –ryhmältä. Olennaista on tunnustaa toisen/toisten toimijuus, eli antaa tilaa toiselle ja luopua toisen kontrolloinnista ja ohjailusta.
Takala listasi seuraavia ehtoja, jotka ovat olennaisia yhteisopetuksen onnistumiselle:
Kehittämiskohteiksi riittävän pieniä asioita, jotta ne voidaan toteuttaa.
Aktiivinen henkilö, joka pystyy viemään asian loppuun.
Koulun ja johdon tuki, eli resursseja suunnitteluun.
Rehtorin tuki.
Myönteinen suhtautuminen.
Onko meidän koulu valmis tähän?
” …kokemukseni mukaan yhteisopettajuus ei ole kertaakaan ollut sitä, mitä sen pitäisi……käytännössä tämä luokkaan tullut opettaja on istunut paikallaan osallistumatta mitenkään.”(lainaus: Takalan esitys)
Yhteisopetusta suunniteltaessa täytyy myös varmistua siitä, että molemmat osapuolet kokevat toiminnan tavoitteellisena, eli se näyttäytyy arvokkaana ja sen toteutumiseen ovat molemmat sitoutuneita. Yhteisopetuksen kokeilun tulisi lähteä omaehtoisesta käytännön opetuskokeilusta, josta se sitten leviää pikkuhiljaa laajemmaksi instituution omassa toimintajärjestelmässä. Engeström onkin todennut, että laadullinen toimintajärjestelmän muutos käynnistyy yksilön toimesta.
Tutustu myös Tuetaan yhdessä -hankkeen: Yhteisopettajuus -videoon! Luvassa kevyttiedettä, eli vähemmän ryppyotsaista akateemisuutta ja enemmän käytännönläheistä dialogia.
Yhteisopettajuus: kuinka onnistua yhdessä?
Anna Rytivaara kiinnostui yhteisopetuksen tutkimisesta mietittyään miksi osa opettajista onnistui ja osa ei. Yhtenä lähtökohtana hän mietti, että mikä tekee opettajasta opettajan. Opettajuus kun ei ole yksilöstä irrallinen asia, vaan se muotoutuu niin yksilön tiedoista, taidoista, kokemuksista, uskomuksista, arvoista, käsityksistä kuin mielipiteistä. Olennaista yhteisopettajuudessa onkin se, että kaksi tai useampi opettajaa tekevät yhteisymmärryksessä yhteistyötä. Miten sitten oikein saavuttaa tätä yhteisymmärrystä? No, kommunikoimalla tietenkin.
”Jos mä typistäisin tän luennon 15 sekuntiin, niin mä sanoisin, että puhukaa keskenänne”
Rytivaara toi esityksessään hyvin esiin sen, että yhteisopetuksen suunnittelun ja tekemisen tapoja on monia – olennaista työparille tai –ryhmälle onkin miettiä, että mikä on juuri se heidän tapansa tehdä. Suomenkielessä jakamisen käsite kattaa sekä englanninkielessä olevat share ja divide –käsitteet, jotka eroavat kuitenkin merkittävästi toisistaan. Share merkitsee jonkin yhteisen jakamista, kun taas divide viittaa työn jakamisesta toisista erilaisiin osiin. Onko yhteisopettajuus-mallissa tärkeää toteuttaa sharingia vai dividingia?
Yhteisopetusta suunnittelevien olisi siis hyvä oppia tuntemaan toisensa ja ajatella yhteisopettajuutta yhteisenä oppimisen polkuna. Keskustelemalla niin omasta opettajuudestaan kuin itsestään tuntevana yksilönä mahdollistuu molemminpuolinen tuntemus ja se, miten reagoida toisen toimintaan ja tunteisiin.
Kirjoittaja: Erika Perttuli-Borobio