Kirjoittajat: Miia Kallio, Kia Kurunmäki, Anna-Katriina Syrjä, Hanna Vahvaselkä.
MISTÄ ON KYSE?
Ope osaa -hankkeen tiimoilta järjestettiin syksyllä 2018 Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston yhteinen pilottikurssi. Kurssille osallistui opiskelijoita teologisesta ja kasvatustieteellisestä tiedekunnista sekä kuvataidekasvatuksen koulutusohjelmasta. Kurssi kantoi nimeä Visuaalinen kulttuuri, katsomukset ja oppiminen. Kurssi perustui ongelmalähtöiseen yhteisölliseen projektityöskentelyyn, jonka tavoitteena oli ymmärtää poikkitieteellisiä katsomus- ja taideaineita yhdistäviä ilmiöitä ja niiden pedagogisia sovelluksia. Kurssin aihe on tärkeä, koska visuaalinen kulttuuri on läsnä kaikkialla, minkä lisäksi monilukutaidon opettaminen vaatii kulttuurista ymmärtämistä. Koulumaailmassa oppiainerajat ylittävä yhteistyö on keskeisessä roolissa, mikä ilmenee jo kurssin tavoitteissa sekä moninaisessa kohderyhmässä.
Kurssin osallistujat jaettiin kolmeen pienryhmään, joiden tehtävänä oli toteuttaa pedagoginen projekti. Pienryhmämme koostui neljästä maisterivaiheen opiskelijasta. Kolme meistä opiskelee teologisessa tiedekunnassa keskittyen uskonnonpedagogiikkaan ja yksi on Aalto-yliopiston puolelta kuvataidekasvatuksen muunto-opiskelija. Halusimme projektimme olevan ajankohtainen, käytännönläheinen ja liittyvän vahvasti koulukontekstiin. Näiden tekijöiden ansiosta projektiksemme valikoitui yläkoulun ilmiöviikon suunnittelu. Halusimme kehittää omaa ilmiöopetukseen liittyvää osaamistamme sekä laaja-alaisten tavoitteiden huomioimista opetuksen suunnittelussa. Kurssi tarjosi hedelmällisen tilaisuuden monitieteisen yhteissuunnittelun harjoitteluun.
TEEMASTA LYHYESTI
Lähdimme suunnittelussa liikkeelle opiskelijalähtöisesti – nuoruudessa identiteetin rakentaminen on ajankohtaista. Näin ollen valitsimme ilmiöviikon kattoteemaksi ”Kuka olen?”. Teemaa voi lähestyä sekä konkreettisesti että abstraktimmalla tasolla, mikä mahdollistaa opetuksen eriyttämisen oppilaiden kehitystason mukaan. Vuoden 2014 opetussuunnitelmassa esiintyy monia laaja-alaisen osaamisen oppimistavoitteita, jotka olemme huomioineet ilmiöviikon aiheessa ja suunnittelussa. Suunnittelemamme kahdeksan teemaryhmää ottavat tarkennetun näkökulman koko koulun yhteiseen kattoteemaan. Oppilaat jaetaan oman kiinnostuksen mukaan yhteen kahdeksasta teemaryhmästä, jonka aiheen parissa he viettävät koko ilmiöviikon ajan kolmen eri aineenopettajan tukemana.
Tässä projektissa keskityimme yhden teemaryhmän (Koti ja perhe) viikko-ohjelman suunnitteluun ja erinäisten materiaalipankkien luomiseen. Laaja-alaisista oppimistavoitteista teemaryhmässämme näkyvät erityisesti ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1), kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu (L2), monilukutaito (L4) ja vaikuttaminen (L7). Suunnittelimme teemaryhmämme aikataulun huomioiden hypoteettisen koulukontekstin sekä päiväohjelmat sisältäen välitunnit ja ruokailut.
AIHEESEEN PUREUTUMINEN
Hyödynsimme ilmiöviikon suunnittelussa muokkaamaamme versiota opetukseen kehitetystä intertekstuaalisen metodin mallista, jonka meille esitteli Martina Paatela-Nieminen. Soveltamaamme metodiin kuuluu kolme vaihetta, joiden aikana oppilaat toteuttavat oman luovan projektinsa. Suunnittelemamme ilmiöviikon päivät koostuvat eri aineenopettajien alustuksista koti ja perhe -teemaan liittyen, Kiasma-vierailusta, toiminnallisista aktiviteeteista, DIAK-vierailijan käynnistä ja oppilaiden omien projektien työstämisestä ja esittelystä. Suunnittelemamme ilmiöviikko huipentuu koko koulun yhteiseen messupäivään, jossa oppilaat pääsevät tutustumaan toistensa lopputöihin. Viimeisen päivän päätteeksi oppilailta kerätään palaute ja itsearviointi ilmiöviikon sujumisesta. Näiden pohjalta vuosittaista ilmiöviikkoa kehitetään ja oppilaiden osallistumista arvioidaan.
Teemaryhmässämme halusimme herättää oppilaat ajattelemaan Koti ja perhe -teemaa monista eri näkökulmista huomioiden esimerkiksi kodittomuuden sekä maantieteelliset erot ja yhtäläisyydet. Sovelletun intertekstuaalisen metodin lisäksi hyödynsimme suunnitelmassamme VTS-metodia ja Marjo Räsäsen ”kulttuurikukkaa”. Kulttuurikukan avulla kuvia ja tekstejä voi tarkastella monista eri aspekteista. VTS-metodi puolestaan auttaa tarkastelemaan kuvia syvällisemmin keskittymällä siihen, mitä kuvassa on meneillään. Suunnitelmassamme maantieteelliset yhtäläisyydet tulevat esiin erityisesti Planin Kaiken maailman leikit ideapakassa (2012). Erot puolestaan korostuvat James Mollisonin valokuvakokoelmassa Where children sleep (2010).
REFLEKTIOTA
Ilmiöviikon suunnitteluprojektin avulla pääsimme harjoittelemaan työskentelyä eri aineenopettajiksi opiskelevien kesken. Koimme tällaisen työskentelyn tarjoavan uutta näkökulmaa omaan opettamiseen ja jo tämän suunnittelun tasolla havaitsimme ilmiöoppimisen kompleksisuuden ja muovautuvuuden.
Seurasimme kurssin aikana uutisointia ilmiöopetukseen liittyen ja kokosimme niistä uutispankin luomiemme materiaalipankkien ohelle. Aihe on ajankohtainen ja herättää selvästi huolta. Jatkuva arviointi, yhteissuunnittelu ja ilmiöopetus koetaan kohtuuttomiksi vaatimuksiksi tämänhetkisillä resursseilla. Ilmiöviikkoon liitetään usein automaationa oppilaiden itseohjautuvuuden vaatimus ja opettajien tuen vähäisyys. Suunnittelemamme ilmiöviikon ohjelma on kuitenkin selkeästi strukturoitu ja opettajat ovat koko viikon ajan oppilaiden tukena. Suunnitelmaamme kuuluvat opettajien alustukset ja viikkoon sisältyy muutakin kuin oppilaiden itsenäistä tiedonhakua. Suunnittelemamme viikko mahdollistaakin oppilaiden eriyttämisen heidän valmiuksiensa mukaan.
Projektin edetessä törmäsimme terminologian problematiikkaan. Etenkin yleisessä keskustelussa käsitteet ilmiöoppiminen ja laaja-alainen oppimiskokonaisuus ovat hyvin monimerkityksellisiä ja aiheuttavat hämmennystä myös koulumaailmassa. Havahduimme itsekin siihen, että olemme työstäneet ilmiöviikkoa, vaikka projektimme on todellisuudessa laaja-alainen oppimiskokonaisuus. Myös oppilaslähtöisyys näyttäytyi monisyisenä terminä. Meille se tarkoittaa sitä, että opetuksessa käsiteltävät teemat nousevat oppilaiden omasta kokemusmaailmasta – ei sitä, että oppilaat jätetään itseohjautuvuuden varaan.
Visuaalinen kulttuuri, katsomus ja oppiminen -kurssi opetti meille, kuinka monia asioita ilmiöopetuksen suunnittelussa on huomioitava. Tapasimme kurssin aikana pienryhmämme kesken 18 tunnin ajan, minkä lisäksi kurssin yhteisiä tapaamisia oli neljä kertaa. Projekti vaati tuntien edestä myös itsenäistä työskentelyä. Ei siis ole ihme, että ilmiöviikkoihin sisältyvä työmäärä koetaan koulumaailmassa raskaaksi. On huomioitava, että hyödynsimme suunnitelmassamme vain omia mielenkiinnon kohteitamme ja osaamisalueitamme, joiden pohjalta loimme kuvitteellisesta viikosta meidän näköisemme. Projektimme esittelee siis vain yhden suunnitelman ilmiöviikon toteuttamiselle. Ope osaa -hankkeen ansiosta syntynyt yliopistokurssi tarjosi meille ainutlaatuisen oppimiskokemuksen tulevaa työelämää varten.
Kirjoittajat: Miia Kallio, Kia Kurunmäki, Anna-Katriina Syrjä, Hanna Vahvaselkä.