Ope osaa -hankkeen väkeä osallistui kansainväliseen kasvatustieteelliseen AERA 2018 -kongressiin New Yorkissa. Kongressi kokosi yhteen 17.000 osallistujaa jakamaan kasvatustieteellisen tutkimuksen tuloksia ja keskustelemaan ajankohtaisista kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen teemoista. Tässä blogikirjoituksessa välitämme muutamia välähdyksiä kongressista, jonka anti on niin valtaisa, ettei kaikkiin mielenkiintoisiin sessioihin ehdi mitenkään osallistua. Kongressin teemana oli ”Dreams, Possibilities, and Necessity of Public Education”. Kuten Ope osaa -blogin lukijat tietävät, Suomi on edelläkävijä kaikille kuuluvan, maksuttoman ja tasavertaisesti laadukkaan perusopetuksen tarjoajana alueesta riippumatta. Näin ei suinkaan ole USA:ssa, eikä monessa muussakaan maassa. Keskusteluissa kansainvälisten kollegojen kanssa kaikki osoittivat tuntevansa Suomen koulujärjestelmän tässä myönteisessä mielessä ja olivat ihastuneen kiinnostuneita siitä. Tuli hyvä mieli suomalaisesta opettajankoulutuksesta, pedagogisista opinnoista, laadukkaista harjoittelukouluistamme ja kenttäkouluistamme ja kenttäpäiväkodeistamme sekä siitä, miten suosittu ja arvostettu opettajan ammatti Suomessa on.
Ensimmäisen kongressipäivän suurten foorumeiden ja yleisistuntojen (plenary sessios) puheenvuorot liittyivät väkivallan rasistisen käyttäytymisen lisääntymiseen kouluissa: ”Research on Gun Violence and Implications for Schools and Communities” tai ”How Public Education Could Disrupt Racial Injustice”. Ensimmäisen päivän esiinnostona olimme sessiossa, jonka aiheena oli ”Playing It Safe in Volatile Times: Teacher Teaching About Trump and Economic Inequality”. Trumpin politiikka ja linjanvedot ovat täällä esillä etenkin yhteiskunnallisten aineiden opetuksessa. Tutkijat esittelivät opettajien haastatteluaineistojen analyysien tutkimustuloksia siitä, miten aihetta oli käsitelty erityisesti yläkoulu- ja lukioikäisten oppilaiden kanssa. Poliittinen ympäristö on muuttunut ja aiheuttanut tutkimustulosten mukaan oppilaissa monenlaisia kysymyksiä ja pelkoja ja stressiä. Keskeisinä oppimistavoitteina nousivat esille kriittisen ajattelun taitojen ja empatiataitojen kehittäminen. Matemattista evidenssiä tarjottiin tueksi myös eräänä lähestymistapana neutraaliin ja objektiiviseen keskusteluun: ”Numbers don’t lie”.
Toisen kongressipäivän välähdyksinä nostamme esille videoiden käyttämisen opettajan pedagogisen osaamisen kehittämisessä. Sessiossa ”Teachers’ and Learners’ Use of Video to Increase Teaching and Learning esillä olivat tutkimukset, joissa oli kokeiltu videoiden käyttöä opetusharjoittelun tai opettajien täydennyskoulutuksen osana opettajan pedagogisen ajattelun ja toiminnan kehittämistä. Erityisesti oli tutkittu biologian ja matematiikan opettajiksi opiskelevien tai täydennyskoulutuksessa olleiden opettamista, vuorovaikutusta ja ainepedagogiikkaa. Lisäksi oli tutkittu moninaisuuden, tasa-arvon ja johtamisen muotoja informaalissa oppimisympäristössä. Tutkimuksissa tuli esille mm. huoli amerikkalaisten koululaisten puutteellisista matematiikan perusosaamisen valmiuksista, joiden opettamisen pedagogiikkaan etsittiin ratkaisuja videoaineistolla kerätyn tutkimuksen kautta. Videoaineistojen analysoinnilla nähtiin positiivisia yhteyksiä sekä tutkimusaineistojen luotettavuuteen että opettajien pedagogisen osaamisen reflektoivaan kehittämiseeen.
Päivän posteriesitykset keskittyivät opettajankoulutukseen ja keskustelimme erityisesti opetusharjoittelujen järjestämisestä ja arvioinnista, missä suomalaista järjestelmää harjoittelukouluineen pidettiin jälleen kerran loistavana. Iltapäivällä osallistuimme pyöreän pöydän keskusteluun teemalla: ”Learning to Teach Teachers: Teacher Educator Development Across University Contexts. Esillä olivat mm. seuraavat pedagogiset mallit, joita Minnesotan yliopistossa oli kokeiltu: Talking about race; Coaching development of dispositions; Practising Mindfulness; Deconstructing academic language; Responding to Trauma; Building and sustaining relationship in community engagement activities and Modelling Critical Inquiry. Keskustelu oli mielenkiintoinen kattaus erilaisista opettajankoulutuksessa käytössä olevista pedagogisista malleista ja opettajaksi kasvamisen tukemisesta. Erityisesti keskustelussa oli esillä se, miten noviisiopettajia voidaan tukea heidän opettajaidentiteettinsä kasvussa ja vahvistamisessa. ”Only free people can educate the others”, totesi prof. Dirck Roosevelt, Columbia yliopistosta korostaen demokraattisen kasvatuksen periaatteita. Tässä yhteydessä voi muistuttaa mieliin, että Helsingin yliopisto on kouluttanut vertaisryhmämentoreita niin noviisiopettajien kuin kaikkien muidenkin opetustyössä olevien tueksi jo seitsemän vuoden ajan. Myös lastentarhanopettajia on ollut kouluttautumassa vertaisryhmämentoreiksi. Tänä keväänä meillä on käynnistynyt opettajaksi opiskelevien verme-ryhmät.
Kolmannen kongressipäivän kohokohta oli aamupäivän symposiumi, jossa johtavat motivaatiotutkijat esittelivät uutta kirjaansa, johon on koottu tuoreimmat motivaatioteoriat, ”Recent Advancement in Sociocultural Influences on Motivation and Learning: Big Theories Revisited”. Kirjan kirjoittajat esittelivät lyhyesti omat aiheensa, jotka liittyivät motivaatioteorioihin, minäpystyvyysuskomusteorioihin, kiinnostuksen heräämiseen, itseohjautuvuuteen ja kulttuurisiin lähestymistapoihin esimerkkinä Maori-kulttuuri. Keskustelu polveili vilkkaana siitä mihin kontekstiin kukin halusi ajattelunsa pohjata, esillä olivat sosiokulttuurinen ja universaali lähestymistapa. Henkilökohtaisesti upeinta oli tavata professori Edward L. Deci, joka muisti vielä noin 20 vuoden takaisen vierailunsa Ratakadun OKL:ssa professori Pertti Kansasen vieraana. Keskustelimme hetken ja toivotimme hänet tervetulleeksi taas Suomeen. Yleisökeskustelun aikana puhuttiin mm. vertaisoppimisesta ja siihen professori Deci totesi, että ”mutuality” on keskeinen tekijä oppimisessa ja motivaatiossa, jonka yhteyttä motivaatioon ja oppimiseen tulisi tutkia.
Neljäntenä kongressipäivänä nostamme esille symposiumin, jossa esiteltiin USA:n opettajankoulutuksen moninaisia muotoja. Suurin osa opettajista eli 2/3 valmistuu valtiollisista yliopistoista. Verkko-opetus on erittäin yleinen opiskelumuoto. Yhdysvalloissa voi opiskella opettajaksi myös kokonaan verkkopohjaisilla kursseilla ja jopa yhdessä vuodessa pätevöityen. Opettajankoulutuksella on puhujien mukaan USA:ssa monia erilaisia toteutusmuotoja eri osavaltioissa, ja niiden laatutaso vaihtelee suuresti. Suurena huolena on myös opettajan uran arvostuksen ja hakijamäärien romahtaminen. Puhujat esittävät ratkaisuja opettajankoulutuksen laadun parantamiseksi ja yhtenäistämiseksi. Ensimmäinen ehto on se, että opettajankoulutusta ei voi olla irrallaan kouluista. Tämä on meille suomalaisille itsestään selvää. Pohjois-Amerikassa puhutaan opetusharjoittelun tärkeydestä ja sen sitomisesta opettajankoulutuksen kiinteään yhteyteen. Opettajankoulutuksen tulee olla vuorovaikutuksessa yhteiskunnan kasvatuksellisten ja koulutuksellisten jatkuvasti muuttuvien tarpeiden kanssa. Amerikkalaiset opettajankouluttajat puhuvat myös siitä, miten opettajankoulutus voi varautua tulevaisuuteen. Teknologia ja uudet keksinnöt tulevat muuttamaan maailmaa, ja kuka osaa kuvitella millaiseen yhteiskuntaan esim. 50 vuoden kuluttua olemme nyt opiskelevia opettajia ja heidän käsissään olevia lapsia kasvattamassa. Täällä keskustellaan siitä, miten markkinat ja verkko-opetuksen yleistyminen tulevat vaikuttamaan opettajankoulutukseen. Opettajankoulutus on täällä myös todella kallista, joten opettajan työmarkkinat ja palkat vaikuttavat suoraan siihen, kuinka suosituksi opetusala kehittyy. Täällä nähdään ongelmana myös se, että opettajat eivät pysy alalla ja tähän tarvitaan ratkaisuja, jotka liittyvät myös opettajien työoloihin ja palkkaukseen. Keskustelussa nostettiin esille myös oppilaiden äänen esiintuomisen tarve, oppilaiden erilaisista sosioekonomisista lähtökohdista ja kotitaustasta johtuvat erot, jotka tulisi paremmin ottaa huomioon myös opettajankoulutusta suunniteltaessa.
Yliopistojen budjeteista on USA:ssa leikattu jo 60 % ja tämä vaikuttaa opettajankoulutuksen laatuun. Keskustellaan siitä, jakautuvatko yliopistot kahteen kastiin, eli ammatillisempiin korkeakouluihin, joissa koulutetaan opettajia suoraan ammattiin ja tieteellisempiin yliopistoihin, joissa opettajankoulutuksen lisäksi on suurempi tutkimusorientaatio ja mahdollisuudet jatkaa kasvatustieteellisiin jatko-opintoihin. Keskustelussa nousivat esille myös opettajankoulutuksen laadun mittauksen indikaattorit. Amerikkalainen koulu perustuu testausjärjestelmään ja myös opettajankoulutuksen laadun mittareita etsitään ja kehitetään. Lopuksi esiteltiin opettajiksi opiskelevien tarinoita, joissa tuli esille se, että opettajankoulutus ei opiskelijoiden mukaan riittävästi valmistanut opiskelijoita yhteiskunnan tarpeisiin ja kouluarjen realiteetteihin, vaan jäi liian kauaksi arjesta teorioiden tasolle. Tämä haaste koskee varmasti myös meitä. Eräs puhujista nosti esille kysymyksen: Kuinka koulutuksesta leikkaaminen voitaisiin lopettaa? Tarvittaisiinko laajempaa opettajien aktivismia kaikkien lasten demokraattisempien koulutusoikeuksien puolustamiseksi?
Iltapäivän symposiumi jatkui opettajankoulutuksen laadun mittaamiseen liittyvällä teemalla. Kirsti Klette Oslon yliopistosta kertoi CATE-tutkimuksesta, joka on opettajankoulututusohjelmien kansainvälinen vertaileva tutkimus, jossa etsittiin opettajankoulutusohjelmien koherenssia ja kehitettiin indikaattoreita opettajankoulutuksen kansainväliseen arviointiin. Tutkimusaineistoa oli kerätty myös suomalaisilta opiskelijoilta. Tutkimuksesta kävi mielenkiintoisella tavalla ilmi, että eri maiden opiskelijoiden arvioinnit olivat yllättävän samansuuntaisia.
Virittelimme tutkimusyhteistyötä opettaja työnsä tutkijana -opintojaksoon ja harjoitteluun liittyen opettajan luokkahuoneessa havaittavien opetuskäytäntöjen ja vuorovaikutuksen laadun arviointiin liittyen yhteistyössä Groningenin yliopiston kollegan kanssa.
Opettajankoulutuksen kehittäminen tuntuu olevan yhteinen asia sekä meillä että muualla. Monet tiedekuntamme professorit ja yliopistonlehtorit ovat pitäneet täällä omia esityksiään ja johtaneet symposiumiryhmiä, osallistuneet SIG-tapaamisiin ja tutkimusverkostojen kokouksiin sekä verkostoituneet opettajankouluttajien kanssa, mm. Kristiina Kumpulainen, Leena Krokfors, Jari Lavonen, Kirsi Tirri, Arto Kallioniemi, Johanna Mäkelä, Katriina Maaranen, Anna Rainio ja Antti Rajala ovat tuoneet upeasti esille suomalaista opettajankoulutusta eri yhteyksissä. Normaalikouluista mukana ovat Tapio Lahtero ja Anni Loukomies. Suomalainen opettajankoulutus loistaa maailmalla. Tutkimustuloksia jaetaan ja toisia kuunnellen opitaan jopa arvostamaan sitä mitä meillä jo on. Opet osaavat!
AERA 2018 -terveisin New Yorkista
18. huhtikuuta 2018
Inkeri Ruokonen ja Riitta Jyrhämä